navigointipalkki

26 lokakuuta 2014

CYPRUS #1

Tän postauksen teko on ollut tosi aikaavievää, oon kumminkin ollu Suomessa jo yli viikon ja vasta nyt valmis hehhh. Vähän myöhemmin tulee sit viel toinenkin Kypros-postaus, koska en mitenkään saanut tai edes halunnut mahduttaa kaikkia kuvia samaan postaukseen. Olin siellä syysloman, eli lento lähti noin kaks viikkoa sitten perjantai-iltana. Oltiin määränpäässä joskus yhdeltä yöllä, sieltä sit hotellille ja melkein heti nukkuun. Ja olin siis tuol Kyproksella ihan vaan with family :-)
rantaa
puuuuuuuuu
orangejuices
saladdd
morning
kyprosta
Ensimmäisenä aamuna oli niin ihana herätä, kun katoin ikkunasta ulos näky vaan palmuja ja meri, ja kun menin parvekkeelle oli ihanan kuuma♥ Sää oli muuten koko viikon aika samanlainen, aamulla ja päivällä oli kuuma (noin +27 astetta) ja aurinkoista, mut melkein aina joskus kolmen aikoihin alko taivaalle kerääntyä tosi tummia pilviä & välillä ukkosti. Pari kertaa satoikin jossain päin Kyprosta, mutta onneks meidän kohdalle ei sattunut. Iltaa kohti viileni ja pimee tuli tosi nopeesti jo joskus vähän ennen 7.
Lauantaina oltiin melkein koko päivä lähellä olevassa kaupungissa Ayia Napassa, joka on Protarasta (meijän hotelli sijaitsi Protaraksen laitamilla) isompi turistikaupunki. Kierreltiin kauppoja, jotka melkein kaikki sisälsi ihan samanlaista turistikrääsää (tosin tein sieltä kyllä kivoja löytöjäkin). Käytiin myös semmosessa jotenkin hylätyn olosessa huvipuistossa, jossa oli maailmanpyörä missä käytiin. Oltiin kierrelty jo pari tuntia ennenkun tuli pimee, ja sillon pääkadulla alko joku tanssi/musiikki kulkue, se oli tositosi pitkä ja upee!
Cyprus2014
maailmanpyörä
pyörii
uppp
luolia
uimarit
pirates
Toisena päivänä syötiin hotelliaamupala ja lupaan, en oo ikinä ennen nähny niin isoo ja nammm hyvännäköstä valikoimaa aamupalaruokia! Siitä on sit toisessa postauksessa kuvaa. Aamupalan jälkeen lähettiin rantaa pitkin kävellen kohti Protaraksen keskustaa, mikä on 3 km päässä meijän majapaikalta. Jäätiin johkin isolle rannalle ottaan arskaa ja uimaan, ja se jäikin sitten mun ainooks kerraks auringon otossa :-( Muutenkin miellä oli kokoajan menoo tän viikon aikana, olisin halunnu enemmän aikaa ihan vaan sille rentoutumiselle ja rannalla makoilulle.
Tiistaina mentiin sellaselle mönkijäsafarille, oi se oli kiva! En kyllä saanu ite ajaa mönkijällä koska oon alaikänen, mut olin sit iskän kyydissä. Välillä ajettiin tiellä (siel oli muuten vasemmanpuolinen liikenne!) ja välillä ihan siellä "safarilla" missä hiekka vaan pöllys ja vesikin roisku välillä. ja se oli tosi töyssystä! Välillä me sit pysähdyttiin jollekkin näköalapaikalle, niinkun tossa ylhäällä oleville luolille. Seisottiin siinä semmosella jyrkänteellä, josta oli 12 metrin pudotus veteen. Siitä ihmiset hyppi, ja vedessä kaikki snorklaili ja ui. Ja se vesi oli 6 metriä syvää, mut siitä näki silti ihan selvästi pohjaan! Se paikka oli oikeesti tosi hieno, siel alhaalla oli luoliakin ja kaikkee. Ei ehditty oleen siel muutakun vartti koska täyty jatkaa matkaa, mutta mentiin sinne sitten uudestaan perjantaina ajatuksena päästä itekkin snorklaan ja uimaan. Ei kyllä pystytty toteuttaan suunnitelmaa, koska kun me tultiin sinne, tuuli niin paljon et meinasin tipahtaa alas sieltä jyrkänteeltä. ja jäätävät aallot! Tuol alempana on kuvaa tosta paikasta sillon.
käytävä
treeee
hotellialuetta
jaa
kuppi
uimaan
ahh
illalla
pihaa
Meidän hotellia ei voinu sanoo hotelliks, se on ennemminkin pieni lomakylä ja tuntu ihan paratiisilta! Siel on paljon 3 kerroksisia värikkäitä taloja, ja niitten keskellä, välillä ja jokapuolella on kukkivia pensaita, palmuja ja muita kasveja. Hotellialueella on kaks eri uima-allasta, toinen on rauhallinen uima-allas, mistä on kuvia tän tekstin yllä ja toinen on sitten "normaali" allas. Siel oli kaikki lapset (tää hotelli on lapsiperheitten suosiossa) ja sillä altaalla oli pitkin päivää Les mills tunteja ja muuta aktiviteettiä. Sen altaan vieressä on semmonen lounas-baari, missä oltiinkin usein syömässä koska ruoka oli hyvää ja paikka niin lähellä (noin 30 metriä meijän huoneesta). Sen paikan kreikkalainen salaatti oikeesti ah♥ Hotellilla oli myös vähänniinku oma pieni ranta, ihan ensimmäinen ja ihan viimenen kuva on siitä. Snorklasin siel kerran ja se oli upeeta! Vedessä näki ihan järkyttävän pitkälle, se oli niin kirkasta. Pohjassa oli pieniä simpukoita, merisiilejä ja ihan vaaleeta hiekkaa. Uin monta kertaa semmoseen kalaparveen, missä oli ainakin 200 ihan pientä kalaa. oh♥ Aina illalla alko myös kuulua semmosta ihanaa heinäsirkkojen (?) siritystä. En todellakaan uskonu et toi meijän hotelli ois tollanen, se ylitti kaikki mun odotukset!
snacks
nami
protaras
pelto
tyrskyää
vene
kukka
beach

6 kommenttia

  1. oi vitsi kaipasin sun postauksia! <3 tosi ihana kuvia! ja varmaa oli tosi kiva loma! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ooo kiitos ihanuus♥ ja oli kyllä kivsua :)!

      Poista
  2. niiin ihania kuvia, wau! :)

    http://powwerful.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. aivan ihania kuvia:)!

    http://yksinalle-yhdelletytolle.blogspot.fi

    VastaaPoista